Kirsi Kaulasen kuvakielen perustana ovat ornamentaaliset, vapaasti tilassa leijuvat ja lumoavan varjomaailman ympärilleen heijastavat veistosmuodot. Taikalyhdyn tavoin ne saavat aikaan ihmeenomaisen aistielämyksen, mutta paljastavat samalla meitä ympäröivästä maailmasta yksityiskohtia, jotka yleensä jäävät huomaamatta.
Pohjoisen luonnon synnyttämä subliimi luontokokemus, ”oman pienuuden ja kaikkeuden osana olemisen tunne”, on ollut yksi Kaulasen työskentelyn lähtökohdista. Laaja ja komea, usein maljamainen muoto yhdistyneenä kasviaiheisiin kasvaa tässä näyttelyssä universaaleihin mittasuhteisiin.
Kauneimmat uhanalaiset kasvimme (2007–13) oli ensimmäinen teos, jossa Kaulanen toi katoamassa olevien kasvien siluetit osaksi töitään ja niiden sisältöä. Olemassaolon rajallisuuden teema saa entistä kosmisemman tulkinnan nyt, kun merivehnän suikertelevasta juurakosta kasvaa kierregalaksi, Andromeda (2016). Tiedemiesten mukaan Andromeda tulee aikanaan törmäämään omaan Linnunrataamme ja muuttamaan tähtitaivaan pysyvästi.
Lumen (2016) noudattaa enemmän Kaulasen aiempien teosten retoriikkaa. Katosta maljamaisena laskeutuva muoto leijuu tilassa kuin taianomainen ilmestys. Varjojen leikki seinillä sulkee katsojan omaan avaruudelliseen tilaansa. Kaulasen mukaan ”uhanalaiset kasvit muistuttavat jokaisen hetken ainutlaatuisuudesta”, mutta myös ajatus herkimmän ruohonkorren, ihmisen ja universumin ykseydestä on voimakkaasti läsnä.
Kirjassaan Tilan poetiikka Gaston Bachelard kirjoittaa, että elämä alkaa ”suojatussa tilassa, talon lämpimässä sylissä”. Puun tai vuoren muotoa muistuttava Olotila (2016) kutsuu sisäänsä turvaan, rauhoittumaan, olemaan kotona, osallisena. Teräksen sijaan sen puusta leikatut muodot ovat pehmeitä, ystävällisiä, kutsuvia, kotoisia. Samat aaltoilevat rengasmuodot toistuvat myös Merimaisemassa (2016), joka loihtii katsojan eteen saariretken tunnelman, veden valoleikin ja ajatusten vapaan lennon.
Kaulanen ei ole poliittinen taiteilija, mutta hänen teostensa syvin sanoma on äärimmäisen poliittinen. Mitkä arvot oikeastaan ohjaavat toimintaamme? Ymmärrämmekö todella ihmisen ja luonnon kohtalonyhteyden vai suhtaudummeko siihen kuin mihin tahansa hyödykkeeseen.
Arja Elovirta
Kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen (1969) Gaia-veistos (2011) on saanut nimensä muinaiskreikkalaisen maan jumalattaren mukaan. 14 metriä pitkä, 10 metriä korkea ja 2200 kiloa painava kiillotettua ruostumatonta terästä oleva veistos näkyy sekä Helsingin musiikkitalon sisällä että myös ulos Mannerheimintielle. Muodoltaan orgaaninen teos näyttäytyy milloin saksofonina, torvena, maisemana tai kiertyvänä muotona. Veistoksen yhteys luontoon syntyy vapaasti virtaavan muodon ohella siitä, että siinä esiintyy 28 Suomen 150 tällä hetkellä uhanalaisesta kasvista.
Taiteilija on itse kuvannut veistoksensa kaksijakoisia lähtökohtia linkittämällä Gaian sekä todelliseen luontokokemukseen että abstraktiin ideaan. Teos liittyy kokemukseen tunturin laelta maisemaa katsoessa, josta avautuu 360 asteen näkymä. Käsitteellisemmällä tasolla veistos tutkii laajenevan muodon ideaa, jonka tunnemme vaikkapa mandaloista tai tippuvan vesipisaran laajentumisesta.
Gaia on kiehtova julkinen teos, koska sen orgaaninen muoto korostuu pelkistetyn arkkitehtuurin rinnalla. Teos muuttuu katsomissuunnan perusteella aina uudenlaisen näköiseksi, mikä korostuu entisestään vaihtelevaksi suunnitellun valaistuksen ansiosta. Musiikkitalon aulassa Gaia on kattoon kiinnittynyt monumentaaliveistos, joka aukenee alkutorven tai maiseman tavoin. Voimme nähdä teoksen rakennuksen sisäpuolella useista eri kulmista, jolloin kokemuksemme siitä muuttuu rakennuksessa liikkuessamme aivan kuin kulkisimme maisemassa. Talon ulkoapäin nähtynä teos taas linkittyy sekä kaupunkimaisemaan että Töölönlahden luontoon.
Kirsi Kaulanen on porvoolainen kuvanveistäjä, joka on opiskellut muun muassa Kankaanpään taidekoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa, mistä hän valmistui Taiteen maisteriksi vuonna 2004. Kaulasen teoksia on sekä Helsingin taidemuseon että Suomen valtion kokoelmissa. Hän voitti Helsingin musiikkitalon julkisen taiteen kilpailun 1. palkinnon 2010.
FT Juha-Heikki Tihinen
Taiteilijan työskentelyprosessi on asia, johon yleisöllä on perinteisesti ollut pääsy luonnosten avulla. Nykytaiteessa monet taideteokset ovat avoimemmin prosessinomaisia ja tämän hetken taiteen ystävä voikin tutustua teoksien erilaisiin variaatioihin. Kirsi Kaulasen (1969) näyttely avaa yleisölle mahdollisuuden tutustua taiteilijan suuren julkisen teoksen syntyyn liittyvään taiteelliseen työskentelyyn. Voimme ymmärtää paremmin taiteellisen työn haastavuuden, kun hahmotamme sen poikkeuksellisuuden. Taiteessa ei ole helppoja patenttiratkaisuja, vaan siellä vallitsee moninaisuuden maailma.
Gaia-näyttely liittyy vahvasti Kaulasen Helsingin musiikkitaloon toteutettaman 14 metriä pitkän, 10 metriä korkean ja 3000 kiloa painavan julkisen veistoksensa Gaian työstämiseen. Teoksen lähtökohtana ovat orgaanisen muodon lisäksi Suomen 200 uhanalaista kasvia, joista Kaulanen käyttää 27:ä lajia mallina teoksensa osille. Teoksessa on yhteensä 150 kasvia. Galleria Sculptorissa on esillä teoksen pienoismalli 1:5. Lopullista teosta Musiikkitalossa vieraileva tai ulkopuolelta kurkisteleva ei voi nähdä samalla tavalla, sillä Gaiaa katsellaan lähinnä alhaalta talon sisätiloissa tai yhdestä suunnasta talon ulkopuolelta katutasosta käsin. Näyttelyn useimmilla teoksilla on suhde Musiikkitalon tulevan teoksen valmistumiseen. Paviljonkimaisessa Maan luolassa (2011) tapaamme pisaranmuotoon mankeloidut teräslevyt, joita rei’ittävät 27 uhanalaisen kasvin jäljet. Maan aliset (2011) esittelee meille taas noiden kasvien juuria mustiksi värjättyinä. Taiteilija osoittaa näin, miten monipuolinen ja -muotoinen hänen ideansa onkaan. Teoksen nimi, kreikkalaisen maan jumalattaren mukaan, taas kertoo siitä, miten myyttien maailma avaa meille mahdollisuuden saada uusia ajatuksia ympäristöstämme. Samalla teosten ekologinen tiedostavuus hahmottuu osaksi inhimillistä historiaa.
Kirsi Kaulanen on porvoolainen kuvanveistäjä, joka on opiskellut muun muassa Kankaanpään taidekoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa, mistä hän valmistui Taiteen maisteriksi vuonna 2004. Kaulasen teoksia on sekä Helsingin taidemuseon että Suomen valtion kokoelmissa. Hän voitti Helsingin musiikkitalon julkisen taiteen kilpailun 1. palkinnon 2010. Kaulasen tuoreimpia julkisia taideteoksia ovat Porvoon valtiopäivätriptyykki (2009) yhteistyössä Ylva Holländerin kanssa sekä Viileä mätäs ja Vaaleanpunainen luonto (molemmat 2009) Haartmanin sairaalassa Helsingissä. Taiteilijan edellinen yksityisnäyttely oli helmikuussa 2010 Kaupunkitaiteen galleriassa Helsingissä.
FT Juha-Heikki Tihinen
Kirsi Kaulasen (1969) taiteessa kohtaamme konkreettisesti sen, miten nykykuvanveisto poikkeaa teemoiltaan merkittävästi perinteisen veistotaiteen suurmiesmonumenteista niin aiheidensa kuin käsittelytapansa suhteen. Kaulasen teos Gaia (2011), kreikkalaisen maan jumalattaren mukaan, nostaa pääosaan Suomen uhanalaiset kasvit. Liki 200 lajin joukosta taiteilija on valinnut 27, joiden kuviin pohjautuen hän valmistaa teoksensa kiillotetusta ruostumattomasta teräksestä. Näyttelyssä esilläoleva Gaian pienoismalli on koko 1:5. Valmis teos tulee täyttämään Helsingin Musiikkitalon ala-aulan. Näyttelyssä tulee olemaan esillä lähinnä kiillotetusta ruostumattomasta teräksestä valmistettuja veistoksia, joissa on tosin välillä myös lasia. Tässä suhteessa taiteilija linkittyy kuvanveiston suureen traditioon, jossa julkisten veistosten tulee uhmata aikaa, mutta silti puhua omasta pystytysajastaan.
Taiteilijan lähtökohtana on perinteisesti ollut luontokokemus ja nyt nähtävillä olevien teosten yhteydessä se merkitsee kasviteeman ohella myös maisemallista hahmottamista. Kaulanen on kiinnostunut siitä, miten hän voi esittää veistoksissaan maisemallisuuden kokemuksen samoin kuin sen voi kokea vaikkapa tunturin laella tai merellä. Molemmissa paikoissahan avautuu 360 asteinen näkymä. Tämä rajaton näkymä puhuu luonnon ylevyydestä ja aistittavuudesta tavalla, joka on ollut olemassa 1700-luvun loppupuolen romantikkojen luontoteorioista lähtien. Luonnon itseisarvo on myös teema, joka löytyy niin varhaisromantikkojen kuin Kaulasenkin teoksista.
Eräs Gaia-näyttelyä luonnehtiva adjektiivi voisi olla täsmällisyys. Kaulasen teos Maan aliset (2011) muodostuu mustaksi värjätyistä uhanalaisten kasvien juuria esittävistä reliefeistä, kun taas takahuoneen teoksessa Maan luolassa (2011) kyyneleenmuotoiseksi paviljongiksi taivutetun teräslevyt on rei’itetty uhanalaisten kasvien muotoisiksi reliefeiksi. Paviljonki on Kaulaselle tärkeä teema, jota hän on käsitellyt myös Ylva Holländerin kanssa työstämässään Porvoon valtiopäivien 200-vuotismuistoteoksessaan. Maan luolassa valaistus luo varjoja teoksen ulkopuolelle, mutta myös ihmiset heijastavat niitä kulkiessaan teoksen sisällä. Näin näyttelyvieraat ovat kuin maailmassa, sillä he voivat liikkua niin teoksen ulko- kuin sisäpuolellakin. Tässä on esimerkki siitä, miten Platonin ajatus taiteen harhauttavuudesta voidaan muuntaa päinvastaiseksi. Taide ei ole luolan ulkopuolisen maailman heijastusten seurailua, vaan taide kertoo siitä mistä maailmassa ja elämässä on kyse.
Kaulanen on toteuttanut monia julkisia teoksia, mikä perustuu siihen, että hänen veistoksensa puhuttelevat samanaikaisesti sekä taiteentuntijoita että laajempaa yleisöä. Uhanalaiset kasvilajit ovat hyvä esimerkki tästä, ja myös näyttelyn ainoa puuveistos Surusta vapautuminen (2011). Kun taiteilija kertoo teoksen lähtökohdan olevan käden konkreettisessa jäljessä, joka näkyy puisten kyynelten muodossa, on helppo ymmärtää asian olevan jollakin tapaa yhteismitallinen suremisen prosessin kanssa. Suremisen tekeminen käsin kosketeltavaksi kertoo hyvin siitä, miten taiteen taika piilee usein sen kyvyssä näyttää asioiden tila uudella tavalla. Uudenlaisesta ajattelusta kertoo myös Kaulasen Maan luolassa, jossa katsoja voi perinteiseen tapaan katsella teosta ulkopuolelta ja kiertää sitä kolmiulotteisena objektina. Kuvanveistoksellisen paradigmanmuutoksen merkki on taas se, että sama teos on myös paikka, jonne katsoja voi mennä sisälle ja kokea näin olevansa installaation ympäröimä. Taiteilija paljastaa samalla miten olla osa traditiota, mutta luoda samalla uudenlaista taidetta, joka haastaa perinteiset käsityksemme. Tämä on kuin kreikkalainen tragedia parhaimmillaan: klassikko johon voi aina palata, mutta joka avaa uusia uria ajattelullemme.
FT Juha-Heikki Tihinen
Miltä näyttää suutelemisen tunne, millainen on kuva kun syleilee rakastaan? Ihminen on sitä mitä hän on kokenut ja siellä missä hän on kulkenut, maa on tallentunut kehon muistiin. Kirsi Kaulaselle veistäminen on ruumiin työtä. Kuvanveistäjä siirtää töihinsä ihmisen painon sekä ruumiin kantaman tiedon ja halun. Kaulanen käyttää veistoksissaan paperia ja vaneria. Muotoa kertaavat veistoksen osat on sidottu yhteen kuparilangalla. Kirsi Kaulasen veistokset ovat kuin laajeneva orgaaninen keho. Ne täyttävät tilan ja sulkevat lopulta myös katsojan sisäänsä.
Tiina Lamminen, TaM
Kirsi Kaulasen veistokset tuntuvat kurkottavan kohti muodon olemusta. Ne kysyvät miltä tunne näyttää, minkä muodon se kulloinkin saa.
Galleria Sculptorin tilaa ei voi olla jälleen kerran kehumatta. Se jaksaa aina yllättää raikkaudellaan. Galleria on myös hyvin auki ikkunoidensa kautta katutilaan. Ovi vie myös suoraan keskelle teoksia, jotka aukeavat molempiin suuntiin.
Kirsi Kaulasen veistokset sopivat myös hyvin tilaan. Erilaiset puu- ja metalliveistokset kasvavat orgaanisesti siellä täällä, muodostaen fraktaalimaisia kuvioita. Ne tuntuvatkin ilmentävän jotain yleismaailmallista muodon ominaisuutta, jonka mukaan ne rakentuvat juuri sellaisiksi kuin ovat.
Näyttelyn poikkeavin teos onkin omassa huoneessaan. Sekin tuntuu kuitenkin perustuvan olennaisen abstraktin asian, Kodin, muodolliseen ilmentymään. Koti rakentuu Suomen laista, kristillisestä kirjallisuudesta, Pikku Jättilaisesta ja kasvikirjan sivuista. Se tuntuukin niin konkreettisella materiaalisella kuin abstraktimmallakin tasolla kasvavan muotoonsa.
Kodin muoto ei ole niin perinteinen kuin sen rakennusaineista voisi ehkäpä kuvitella. Koti on korkea ja se tuntuu olevan samalla kertaa avoin ja suljettu. Korkealle nouseva runko tuo mieleen myos hieman mystisen naisen juhlapuvun tai asusteen.
Kaulasen tapa veistää ei ole konkreettisessakaan mielessa perinteinen, fraktaalimaiset kuvioleikkaukset ovat nimittäin toteutettu laserilla. Se ei kuitenkaan mielestäni tuo itsessään lopputulokseen sen kummempaa merkitystä. Kiinnostavia ovat myos kohdat, joissa kuvion jälki on näkyvillä materiaalin pinnalla, mutta leikkaus ei kuitenkaan ole lävistänyt sitä.
Kaulasen fraktaalit tuovat kieltämättä mieleen Martti Aihan teokset, niin samankaltaisesta muotokielestä on kyse. Teokset itsessään ovat kuitenkin niin selkeästi omanlaatuisiaan, ettei Aiha havainnosta jää plagioinnin tai ikävän maun tuntua millään tavalla.
Mikko Oranen
Kirjoittaja toimii amanuenssina Helsingin kaupungin taidemuseossa
Här har konstnären gjort ett gediget dagsverke med lövsågen. De sirligt utsågade snirklande ringarna faller med hjälp av metalltråd ut ur fanerskivan och bildar tredimensionella växter och havspolyper. Kaulanen bygger flera gånger ut sina pjäser till monumentala växter som kan fylla ett helt rum. Med hjälp av laser kan hon utföra samma nummer i mässing eller stål.
Hos oss har Martti Aiha tidigare varit inne på samma linje och hans stora mörkblå monument Rumba är en förebild i samma anda. Kirsi Kaulanen har gått ett steg längre och låter sitt material växa ut i mjuka formationer som bildar mångdimensionella utlöpare av vilka somliga svävar mitt i rummet som en undervattensmanet. Andra klänger omkring på galleriets väggar och ser ut att blomma och frodas.
Det här är egentligen Kirsi Kaulanens debututställning eftersom det är första gången hon visar en separat gallleriutställning i Helsingfors. Hon framträder som en färdig skulptör med ett finstämt och tekniskt behärskat uppdrag. I överförd bemärkelse omfattar hennes pjäser inte bara det organiska i sina många fasetter, hennes skulpturer förmedlar också en emotionell och dold puls som handlar om tillväxt, närhet och välbefinnande. Hennes skulpturer kan i sin mest elementära form bilda en sugande mun, ett svalg eller en kropp som med vattnets hjälp kan leta sig fram i sitt eget element och själv uppfylla sina livsbetingelser.
Ett av samlingens verk är konstruerat av tusentals lösa sidor ur en mängd böcker, från lagskrifter till psalmböcker och biblar. De är sydda ihop och fästa på en stomme som formar pjäsen till en stor kåta som kallas Hem. Bokbladen antyder de normer och etiska riktlinjer som i princip bildar vårt samhälle. Också här har Kaulanen knåpat ihop helheten av en otrolig mängd enskilda beståndsdelar. Hon visar sig vara en gedigen hantverkare.
Kaulanens skulpturer är några gånger svagt färgsatta med en liten rosa ton som antyder mjukdelar och organisk substans. I själva verket tror jag hennes pjäser skulle få en än mera utvecklad känsla och karaktär av en kolorering som klingar samman med motiven.
DAN SUNDELL
dan.sundell@hbl.fi
konst
Skulpturer av Kirsi Kaulanen i Galleria Sculptor